Pia Klytseroff / KÄPOP 2.0 / Täydennystehtävä
1.a) Kokemuksellinen tuotesuunnitteluprosessi 2.
luokkalaisille
Ongelmallisinta opettajan kannalta on nähdäkseni se, että
jos tuotesuunnittelua tehdään ja kehitellään työtä tehdessä, eivät materiaalit
voi olla valmiina. Tekniikoihinkin perehdytään tarpeen mukaan. Kun lähdetään
liikkeelle, ei oppilaallakaan ole selvää kuvaa lopullisesta tuotteesta. Voidaan
toki kysyä, onko prosessi sinänsä jo arvokas. Tuote selkiytyy vähitellen
ideoinnin ja prosessin myötä. Tokaluokkalaiset tarvitsevat vielä melko selkeitä
tavoitteita, koska kaikki eivät pysty ideoimaan itselleen täysin omaa tuotetta.
Toki toisten esimerkki ja ideat auttavat ja saavat aikaan omia uusia ideoita.
Kokemuksellinen tuotesuunnitteluprosessi voidaan ottaa
laajasti mukaan alkuopetuksessa, jos sama opettaja pitää luokalle lähes kaikki
tunnit. Aapisen ja lukukirjan hahmot ovat hyvä kohde, sillä niihin lapset
tutustuvat melko hyvin kouluvuoden aikana. Tänä vuonna Tove Janssonin
Muumi-hahmot ovat ajankohtaisia, mutta toki Muumilaakso-teemaa voi käyttää
milloin vain. Meidän koulussa on toteutettu Muumi-teemaa kahden luokan
yhteisprojektina kuluvana syksynä. Mukana ovat olleet 2. ja 3. luokan oppilaat.
Tutustuimme Muumi-hahmoihin piirrettyjen kuvien ja Muumi-kirjojen sekä -pelien
ja videoiden kautta. Oppilaat saivat luoda oman hahmonsa. Hahmon sai piirtää ja
sille suunniteltiin koti ympäristöineen. Tarinoiden pohjalta tehtiin
pienimuotoisia esityksiä, mininäytelmiä. Luokkaan kerättiin Muumi-aiheinen
näyttely.
Muumihahmon sai toteuttaa yksinkertaisen kaavan avulla.
Oppilas sai toteuttaa itse suunnittelemansa hahmon halutessaan. Itse
suunniteltu tuote vaati pohdiskelua ja mietintää, miten eri kohdat pystytään toteuttamaan
teknisesti. Projektia voidaan jatkaa toteuttamalla hahmolle oma koti
pahvilaatikkoon. Jos tilaongelma rajoittaa kotien kokoa, voi ne toteuttaa
kenkälaatikkoon. Hahmo voi olla kodin
ulkopuolella. (Moni haluaa varmaan silti hahmonsa mahtuvan kotiinsa.) Kotiin voidaan tehdä ”sänky” tai
nukkumapaikka, johon suunnitellaan peitto tai matto vohvelipujotuksella tai
kudontakehyksellä kutoen. Ryijynukka-tekniikkaa voidaan hyödyntää esimerkiksi
mattoon tai seinävaatteeseen! Huovuttamalla voidaan tehdä koristeita tai
lemmikki. Hahmon nimi voidaan tehdä kylttiin talon ulkopuolelle esimerkiksi
ohkolevyyn tai se voidaan vääntää metallilangasta (kupari tai rautalanka).
Nopeimmat voivat toteuttaa ikkunoihin verhot. Seinät voidaan tapetoida.
Massasta voi toteuttaa hahmolle ruokaa. Lapset keksivät ruokapaikan ”pöydän ja
tuolit” tavallaan. Kyseiseen projektiin voi melko helposti yhdistää suurimman
osan käsityötaidoista/-tekniikoista, joita alkuopetuksessa harjoitellaan.
Projektin pituutta voi vaihdella. Minimissään tarvitaan noin 10 tuntia. Koska
koulussamme ei ole ollut kiinteitä lukujärjestyksiä alkuopetuksessa, on
projekti helppo toteuttaa tiiviisti omalle luokalle kokonaisopetuksen tyyliin.
Jaksoon sisältyy käsityön lisäksi äidinkieli ja kuvaamataito sekä musiikki.
Toki aihepiiriä voi laajentaa liikuntaan ja matematiikkaan (pelit). Ympäristö-
ja luonnontieto (kartta) integroituu kodin pohjapiirroksen myötä. Kotia voidaan
suunnitella etukäteen paperille tai valmiista kodista voidaan piirtää kartta.
Hahmoista voidaan kirjoittaa tarinoita ja hahmoille voidaan tehdä oma räppi tai
laulu.
Uusi ”Muumi”-hahmo + koti hahmolle
UUSI MUUMI-hahmo
Tiedot ja taidot:
Materiaalit: hahmoon; kaavat, huopa,
koristeet (puuhelmet, muovi/muovihelmet, metallilanka) tai puuvartalo/keppi
-> vaatteet (?) huovasta
Tekniikat: kaavan käyttö, leikkaaminen,
nuppineulojen kiinnittäminen, mittaaminen, sahaaminen, käsin ompeleminen, vanun
kanssa työskentely, hiominen
Työvälineet: tietokone, värikynät, sakset,
neula, nuppineulat, saha, hiekkapaperi
Suunnittelun taidot:
Oman hahmon suunnitteleminen (piirtäminen
tai kaavasta hahmoksi kehittely) ja toteutus <- suunnitelman
muutokset/kehittyminen mahdollista
Työskentelyn taidot:
Ideointia yhdessä ja erikseen/itsenäisesti,
tarvittavien tekniikoiden ja työvälineiden käytön opetteleminen
Kasvamisen taidot:
Työturvallisuus, yhteistyö/sosiaaliset
taidot, ohjeiden noudattaminen, oman vuoron odottaminen
Käsityön nelikenttä (Huovila, Hintsa
& Säilä, 2010, 17).
Tokaluokkalaisten Muumihahmoja! Suurin osa on melko
perinteisiä, mutta yhden tytön mustapukuinen hahmo on aivan itse suunniteltu.
Luokan yhteistyötaidoista riippuen voidaan koteja toteuttaa
myös ryhmissä. Lapsien mielikuvitus voi saada aikaan todellisia
”tuotekehittylykukkasia”. Tässä on virikkeeksi joitakin kuvia. Työssä voisi
aktivoida vaikka isovanhempia. Hekin voisivat ehkä toteuttaa jonkin huonekalun
yhteistyössä lasten kanssa.
Pöydän kannen voi muotoilla muuksikin kuin ympyräksi.
Jalkaosan saa toteutettua tikuista ja pyöristä helposti liimaamalla.
Lehtisahalla ympyrän sahaaminen on haasteellista.
Sängyn päätyjä voi muotoilla lehtisahalla. Sängyn pohjan voi
liimata päädyn alaosaan, jolloin sängystä tulee varmemmin suora. Jaloiksi voi
liimata puuhelmet! Päädyn koristeluun voi käyttää vaikka askartelutikkuja tai
helmiä.
Jos kenkälaatikossa on kiinteä kansi, voi laatikon laittaa
sivuttain, jolloin kansi aukeaa lisätilaksi lattiaa. Laatikon päälle voi
vääntää rautalangasta (putkipihdeillä) hahmon nimen. Kuvassa Miun koti!
Metalliohkolevy on helpompi materiaali nimikylttiin.
Valmiista hahmoista ja kodeista voidaan kertoa sekä
suullisesti että kirjallisesti. Pohjapiirroksia voidaan tehdä! Työt voidaan
koota näyttelyksi ja joku luokka voidaan kutsua esittelytilaisuuteen.
1.b) Esineiden evoluutio
Esi-isämme keksivät aluksi elämistä helpottavia esineitä, jotka
olivat työkaluja tai metsästysvälineitä. Kun aikaa jäi enemmän ajattelulle,
saattoi ihminen keksiä ympärilleen lisää tavaroita, esimerkiksi kehon
koristeluun koruja. Vuosituhansien aikana esineiden virta kasvoi ja kasvoi.
Maanviljelyn aloittaminen, kaupungistuminen ja teollistuminen kasvattivat
tavaramäärää kiihtyvään tahtiin. Jos aikaisemmin keksijä saattoi olla kuka
tahansa luova ja rohkea kokeilija, on nykyisin olemassa myös ammattiryhmä,
jonka tehtävänä on tavaroiden keksiminen. Tuo ammattiryhmä on nimeltään
tuotesuunnittelijat. (Vartiainen, J. Mikätin: outoja esineitä, kummia
tavaroita. 2008)
Nykyisin esineet muuttuvat ja muuttavat muotoaan todella
nopeasti. Kun uusia esineitä keksitään, painuu vanhoja esineitä tai tuoteryhmiä
unholaan. Trendi tuotteet tulevat ja menevät. Voimme kysyä, onko tuote
alunperinkään ollut tarpeellinen. Mainostamalla (ostoskanavat) ihmiset saadaan
uskomaan, että ilman tätä tuotetta, et pärjää. Meidän tulisi kysyä itseltämme,
että onko esine tarpeellinen eikä ostaa vain ´ostamisen halusta´ lisää
tavaroita. Toki voimme kysyä myös, voinko itse tehdä jonkin vastaavan tuotteen.
Koska tavaran hankkiminen on niin helppoa nykyisin, en ihmettele nykylapsen
kysymystä: ”Miksi tämä pitää tehdä? Enkö voi hakea tällaisen kaupasta?”
Väitän,
että jos lapsi saadaan itse suunnittelemaan tuotteita, ei miksi-kysymystä enää
synny. Jos lapsi suunnittelee ja prosessoi itse tuotteen, tulee siitä
merkityksellinen. Turhakkeita tuntuu olevan maailma pullollaan. Niinpä meidän
pitäisi vastuullisina kuluttajina saada lapsienkin töille merkitys. Ehkä se
”suodatinpussitelinekin” saa merkityksen, jos lähdetään miettimään uusia
käyttötarkoituksia perinteisellä kaavalla tehtyyn telineeseen. Toivottavaa toki
on, että omaa telinettään saa edelleen kehittää ja siihen voi keksiä uusia
osia, innovaatioita, muotoilua, koristelua.
Lapissa mahdollisia tutustumiskohteita luokille 5-6 on toki
rajallinen määrä. Jos ajatellaan historian ja kuvaamataidon integrointia
projektiin, olisi Sammallahdenmäen vierailu opastuksen kera mielenkiintoinen.
Projektiin voitaisiin liittää nyörien/punontatöiden tekemistä sekä esimerkiksi
korujen tekemistä. Hirvenjänteistä tehtiin jo pronssikaudella narua. Korujen
tekeminen/takominen ja ketjun tekeminen motivoi ainakin tyttöjä. Ahjossa tehdyt
haat tai naulakon koukut sopivat kaikille. Voidaanhan sieltä
tutustumiskäynnistä hakea motivaatiota ihan perinteiseenkin ruuan
kypsentämiseen liittyen ja miettiä uusia ideoita liittyen makkaratikkuun.
Lapista löytyy myös Kotiseutumuseo, jonka esinetarjonta on
todella laaja. Sieltä löytyy vanhoja lelujakin.
Lahjan voisi suunnitella pikkusiskolle tai –veljelle. Pelilaudan
suunnittelu mikrogolfin tyyliin uskoakseni sopii niin ikään kaikille.
Alaluokilla tuotesuunnittelu on vielä melkoisen rajattua, koska kaikki eivät
voi tehdä eri asiaa. Suunnittelu tapahtuu jotenkin rajatusti, kun tekniikat
ovat vielä melko rajattuja eikä opettaja voi opettaa 10 eri asiaa. Museokäynnin
yhteydessä voidaan hakea ongelmanratkaisutyyppisesti ideoita johonkin tiettyyn
etukäteen mietittyyn teemaan esimerkiksi juuri peleihin.
Eurassa asustaa ”keksijä”, jonka kotona on päässyt käymään.
Vierailu hänen luonaan voisi olla paras kohde, kun ajatellaan varsinaista tuotesuunnittelua.
Koska materiaalien hankkiminen on laajamittaisesti hankalaa, voisi lähtökohtana
olla esimerkiksi jokin valmis säilytysastia. Mieleeni tulee kurkkupurkki,
ämpäri tai kulho, jota voisi jatkojalostaa peliksi tai koristeeksi. Oppilaat
voisivat ideoida ryhmissä ja koota kaikki ehdotukset. Yhdessä voitaisiin
ideoita viedä eteenpäin. Ryhmät
esittelisivät ideansa luokalle ja mielenkiinnon mukaan voisi jakautua toteuttamaan
mieluisinta vaihtoehtoa.
Oletan, että saataisiin tiettyjä yläotsikoita ryhmille,
kuten säilytys, koriste, peliväline. Materiaaleina voisi tarjota naruja,
nyörejä, nahkaa, metallilankaa, helmiä. Säilytysastiaa voi porata tai sitä voi
käyttää apuna uuden astian muovaamiseen (LP-levyn sulatus kulhon päällä) tai
sitä voi päällystää virkaten, neuloen, kutoen tai ommellen päällisen. Purkissa
voi siis edelleen säilyttää jotain, sinne voi heittää jotain, se voi roikkua
ilmassa, metallinen astia voi liittyä kynttilöihin tai sen päälle voi jopa
astua (purkkikävely). Vierailun aikaan saamat ideat vaikuttavat toki
toteutukseen. Vaikeinta opettajalle lienee olla syöttämättä omia ehdotuksiaan
ryhmälle. Ideaalitilanne olisi lasten itse suunnittelema tuotos. Mikäli
mieluinen ryhmä löytyy, voi jatkoideointi tapahtua uudessa ryhmässä. Ajatuksena
tässä olisi ideointi/työskentely tiimeissä, vaikka jokainen tekisikin oman
tuotoksen. Toki ”peliryhmä” voi toteuttaa yhdessä pelin luokkaan tai
välitunneille.
Tuotesuunnittelu omana kokemuksena oli haastava, sillä
aluksi tuntui, että vaihtoehtoja on rajaton määrä. Niinpä näkisin rajaamisen
olevan oppilailla tarpeen. Toki monet heistä tarvitsevat ohjausta ja opettajan
tulee jossain määrin selventää, mihin pystytään nykytaidoilla. Koska vierailu
vie aikaa yhden käsityökerran ja pohdiskeluun ja kehittelyyn tarvitaan aikaa,
on prosessi hyvä käynnistää jo ennen vierailua, jotta vierailun yhteydessä
tarkkaavaisuus saadaan jo suunnattua tiettyihin asioihin.
Jakson otsikkona
voisi olla PURKISTA PAREMPI. Suunnittelukertojen yhteydessä opettaja voi
näyttää tekniikoita, joita voi halutessaan hyödyntää työssä. Uusia tekniikoita
voidaan tuoda suunnitelmien edetessä ja muuttuessa. Jos mukana on kaksi
opettajaa, voi toinen keskittyä kovien materiaalien käsittelyyn ja toinen
pehmeisiin materiaaleihin, mutta ristikkäisyyttä tarvitaan, sillä metallilankaa
tai muovinauhaa voi virkata. Alle 12 tuntia ei voi ajatella, sillä toteutukseen
menee aikansa. Jos työtä tehdään tiiminä ja eri oppilaat toteuttavat työn eri
osia samanaikaisesti, saattaa 6x2 tuntia riittää työhön.
Ajattelen, että tarvitaan ainakin metallin ja/tai muovin
työstöä, punontaa/lankatekniikoita.
Jakson aloitus: I
Tuotesuunnittelutehtävä / ajatustyön käynnistäminen / vierailu,
II suunnittelua: punonta/metallin käsittely, rei´ittäminen,
(2h)
III suunnittelu
jatkuu: muovin työstäminen/virkkaaminen, (+2h)
IV-VII töiden
toteutus ja tarvittavat tekniikat +arviointi (+4x2h).
Jos yksi opettaja
teetättää työtä, tarvitaan toki enemmän aikaa. Tuotesuunnittelu olisi kiva
toteuttaa siten yksilöllisesti, ettei aikarajoitetta olisi. Joku saa
yhdistettyä työhönsä enemmän tekniikoita ja voi siten tehdä työtäkin pidempään.
Työ voidaan toteuttaa projektiluontoisena vaihto-opetuksena
5. luokalla. Vierailun aikana voisi oppilaiden huomiota suunnata
kysymyslomakkeella vaikka mielenkiintoisen esineen toteutusmahdollisuuksiin.
Miten voisin saada purkista paremman? Mihin kaikkeen purkkia voi käyttää? Mitä
siitä voidaan edelleen kehittää? Haastetta voidaan lisätä tekemällä purkki tai
laatikko itse esimerkiksi alumiinista taivuttamalla tai muovista (lp-levy)
sulattamalla. Alumiinista saadaan toki myös ympyrälieriö.
Oletan että oppilaille tulee mieleen (roikkuva)
kynttiläteline tai lyhty, kävelypurkit jalkojen alle, jonkinlainen heittopeli
(purkkeja voi olla useampi), johon tehdään heittoväline itse tai säilytykseen
suunnatut astiat koristeltuna eri tavoin. Tarpeeksi purkkeja yhdistelemällä tai
muita materiaaleja käyttämällä (puu) voisi rakentaa jotain suurempaa, kuten
variksenpelättimen. Lapissa/Kodiksamissa on toteutettu kyläläisten voimin
pellolle pieni kylä (noin 100) nimellä varustettua variksenpelättiä.
Jaksoon voidaan integroida paikallishistoriaa ja esineiden
historiaa, perinneleikkejä/liikuntaa, kuvaamataitoa ja atk:ta sekä äidinkieltä.
Voidaan tehdä esitelmiä, esitellä valmiita töitä ja kirjoittaa raportteja tai
koko prosessi voidaan dokumentoida omaan tai luokan yhteiseen blogiin.
2. Alakoulun haasteet tuotesuunnittelussa
Suurin ongelma alakoulussa (meidän koulussa)
tuotesuunnittelun vaikeuttajana on resurssien rajallisuus. Luokkatilat
(tekninen ja tekstiili) ovat niin pienet, että koko luokan mahduttaminen
kyseisiin tiloihin ei ole oikein mahdollista. Toki jakotunteja (luokka
puoliksi) voisi käyttää osittain, mutta ei jatkuvasti. Kaksisarjaisessa
koulussa tuntuu kuitenkin olevan aika paljon käsityötunteja. Toki yhteistyötä
tekemällä saadaan tilaongelma ratkaistua ja oppilaat voivat liikkua tarpeen
mukaan tilojen välillä. Innokkuutta tarvitaan silti molemmilta opettajilta,
sillä sain vastaukseksi kyselyyni yhteistyöstä 5. luokalla, että ´kyllä sää
voit poikiakin opettaa´… Vanhat tavat istuvat tiukassa, joten uusien opettajien
(tai Käpopin läpikäyneiden) myötä yhteistyö tulee mahdolliseksi.
Jostain syystä käsitöissä tuntuu olevan paine tehdä jotain
koko ajan. Kiireen tunteesta pitäisi pyrkiä tietoisesti eroon, jotta
suunnittelulle olisi riittävästi aikaa. Olen miettinyt kuvaamataidon
yhdistämistä tuotesuunnitteluun.
Tiukentuva rahatilanne tuntuu vaikuttavan myös materiaalien
hankintaan. Oppilaille tulisi tarjota laadukkaita materiaaleja ja
tuotesuunnitteluun olisi kiva saada toivottuja materiaaleja. Suunnittelmia
rajoittaa jo olemassa olevat materiaalit eli jos suunnitelma pitää aloittaa
katsomalla, mitä on tarjolla.
Koska kodeissa ei enää harrasteta käsitöitä samoin kuin
ennen, vaikuttaa tuotesuunnitteluun sekin, etteivät oppilaat osaa yhtä paljon
kuin aikaisemmin. Heillä saattaa olla
vääränlainen kuva omasta osaamisestaan eli he kuvittelevat pystyvänsä tekemään
enemmän ja vaativampia töitä kuin käytännössä on mahdollista. Opettajan oppilaantuntemus
on tarpeen, jotta ei epäonnistumisia tule toistuvasti ja ongelmatilanteessa
opettaja voi tarjota eri vaihtoehtoja, joista oppilas saa sitten itse valita ja
päättää toisen tavan työn jatkamiseen.
Nykylapsissa voidaan myös havaita pitkäjänteisyyden
puuttumista. Koulussa on lapsia, jotka toteavat, että ´ope, en mä jaksa tehdä
tätä´ tai että ´ei kiinnosta´. Niinpä motivoinnilla onkin suuri merkitys, jotta
mielenkiinto saadaan herätettyä ja pidettyä yllä.
Mietimme tulevaa tuntikehystä tänään koulussa. Saimme tehdä
oman ehdotuksen. Taideaineiden kohdalla meitä kauhistutti käsityötuntien
vähäinen määrä. Totesimme, että yksi tunti viikossa ei mitenkään riitä. Onneksi
koulu saa sijoittaa vapaasti joitakin tunteja haluamiinsa aineisiin. Jos on
todettu, että lasten kädentaidot ovat menneet alaspäin, ei voi kuin ihmetellä,
miten asian ajatellaan korjaantuvan yhä pienemmillä tuntimäärillä ja
resursseilla. Toki useimmilla luokanopettajilla on vielä mahdollisuus toteuttaa
omassa luokassa vaikka projekteja, joihin voi liittää kädentaitoja. Yhteistyö
vaikka paikallisten yritysten kanssa saattaa tarjota ratkaisun tilanteessa,
jossa opettajalta vaaditaan innovaatiokykyä.
Lähteet:
Huovila, R., HIntsa, T. & Säilä, J. 2010. Kirja käsityöstä.
WSOY. Helsinki.
Jansson, T. Muumilaakson tarinoita. 1970. WSOY. Porvoo.
Kenttälä, M. (toim.) 2009. Muotoiloa! Opettajan opas
muotoilukasvatukseen.
Pöllänen,S. & Kröger, T. Käsityön erilaiset merkitykset
opetuksen perustana.
Vartiainen, J. 2008. Mikätin Outoja esineitä, kummia
tavaroita.Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.
Kommentit
Lähetä kommentti