tiistai 2. joulukuuta 2014

Pia Klytseroff / KÄPOP 2.0 / Täydennystehtävä

1.a) Kokemuksellinen tuotesuunnitteluprosessi 2. luokkalaisille

Ongelmallisinta opettajan kannalta on nähdäkseni se, että jos tuotesuunnittelua tehdään ja kehitellään työtä tehdessä, eivät materiaalit voi olla valmiina. Tekniikoihinkin perehdytään tarpeen mukaan. Kun lähdetään liikkeelle, ei oppilaallakaan ole selvää kuvaa lopullisesta tuotteesta. Voidaan toki kysyä, onko prosessi sinänsä jo arvokas. Tuote selkiytyy vähitellen ideoinnin ja prosessin myötä. Tokaluokkalaiset tarvitsevat vielä melko selkeitä tavoitteita, koska kaikki eivät pysty ideoimaan itselleen täysin omaa tuotetta. Toki toisten esimerkki ja ideat auttavat ja saavat aikaan omia uusia ideoita.

Kokemuksellinen tuotesuunnitteluprosessi voidaan ottaa laajasti mukaan alkuopetuksessa, jos sama opettaja pitää luokalle lähes kaikki tunnit. Aapisen ja lukukirjan hahmot ovat hyvä kohde, sillä niihin lapset tutustuvat melko hyvin kouluvuoden aikana. Tänä vuonna Tove Janssonin Muumi-hahmot ovat ajankohtaisia, mutta toki Muumilaakso-teemaa voi käyttää milloin vain. Meidän koulussa on toteutettu Muumi-teemaa kahden luokan yhteisprojektina kuluvana syksynä. Mukana ovat olleet 2. ja 3. luokan oppilaat. Tutustuimme Muumi-hahmoihin piirrettyjen kuvien ja Muumi-kirjojen sekä -pelien ja videoiden kautta. Oppilaat saivat luoda oman hahmonsa. Hahmon sai piirtää ja sille suunniteltiin koti ympäristöineen. Tarinoiden pohjalta tehtiin pienimuotoisia esityksiä, mininäytelmiä. Luokkaan kerättiin Muumi-aiheinen näyttely.

Muumihahmon sai toteuttaa yksinkertaisen kaavan avulla. Oppilas sai toteuttaa itse suunnittelemansa hahmon halutessaan. Itse suunniteltu tuote vaati pohdiskelua ja mietintää, miten eri kohdat pystytään toteuttamaan teknisesti. Projektia voidaan jatkaa toteuttamalla hahmolle oma koti pahvilaatikkoon. Jos tilaongelma rajoittaa kotien kokoa, voi ne toteuttaa kenkälaatikkoon.  Hahmo voi olla kodin ulkopuolella. (Moni haluaa varmaan silti hahmonsa mahtuvan kotiinsa.)  Kotiin voidaan tehdä ”sänky” tai nukkumapaikka, johon suunnitellaan peitto tai matto vohvelipujotuksella tai kudontakehyksellä kutoen. Ryijynukka-tekniikkaa voidaan hyödyntää esimerkiksi mattoon tai seinävaatteeseen! Huovuttamalla voidaan tehdä koristeita tai lemmikki. Hahmon nimi voidaan tehdä kylttiin talon ulkopuolelle esimerkiksi ohkolevyyn tai se voidaan vääntää metallilangasta (kupari tai rautalanka). Nopeimmat voivat toteuttaa ikkunoihin verhot. Seinät voidaan tapetoida. Massasta voi toteuttaa hahmolle ruokaa. Lapset keksivät ruokapaikan ”pöydän ja tuolit” tavallaan. Kyseiseen projektiin voi melko helposti yhdistää suurimman osan käsityötaidoista/-tekniikoista, joita alkuopetuksessa harjoitellaan. Projektin pituutta voi vaihdella. Minimissään tarvitaan noin 10 tuntia. Koska koulussamme ei ole ollut kiinteitä lukujärjestyksiä alkuopetuksessa, on projekti helppo toteuttaa tiiviisti omalle luokalle kokonaisopetuksen tyyliin.

Jaksoon sisältyy käsityön lisäksi äidinkieli ja kuvaamataito sekä musiikki. Toki aihepiiriä voi laajentaa liikuntaan ja matematiikkaan (pelit). Ympäristö- ja luonnontieto (kartta) integroituu kodin pohjapiirroksen myötä. Kotia voidaan suunnitella etukäteen paperille tai valmiista kodista voidaan piirtää kartta. Hahmoista voidaan kirjoittaa tarinoita ja hahmoille voidaan tehdä oma räppi tai laulu.
Uusi ”Muumi”-hahmo + koti hahmolle

UUSI MUUMI-hahmo

Tiedot ja taidot:
Materiaalit: hahmoon; kaavat, huopa, koristeet (puuhelmet, muovi/muovihelmet, metallilanka) tai puuvartalo/keppi -> vaatteet (?) huovasta
Tekniikat: kaavan käyttö, leikkaaminen, nuppineulojen kiinnittäminen, mittaaminen, sahaaminen, käsin ompeleminen, vanun kanssa työskentely, hiominen
Työvälineet: tietokone, värikynät, sakset, neula, nuppineulat, saha, hiekkapaperi

Suunnittelun taidot:

Oman hahmon suunnitteleminen (piirtäminen tai kaavasta hahmoksi kehittely) ja toteutus <- suunnitelman muutokset/kehittyminen mahdollista

Työskentelyn taidot:

Ideointia yhdessä ja erikseen/itsenäisesti, tarvittavien tekniikoiden ja työvälineiden käytön opetteleminen

Kasvamisen taidot:
Työturvallisuus, yhteistyö/sosiaaliset taidot, ohjeiden noudattaminen, oman vuoron odottaminen

Käsityön nelikenttä (Huovila, Hintsa & Säilä, 2010, 17).


Tokaluokkalaisten Muumihahmoja! Suurin osa on melko perinteisiä, mutta yhden tytön mustapukuinen hahmo on aivan itse suunniteltu.
Luokan yhteistyötaidoista riippuen voidaan koteja toteuttaa myös ryhmissä. Lapsien mielikuvitus voi saada aikaan todellisia ”tuotekehittylykukkasia”. Tässä on virikkeeksi joitakin kuvia. Työssä voisi aktivoida vaikka isovanhempia. Hekin voisivat ehkä toteuttaa jonkin huonekalun yhteistyössä lasten kanssa.
 
Pöydän kannen voi muotoilla muuksikin kuin ympyräksi. Jalkaosan saa toteutettua tikuista ja pyöristä helposti liimaamalla. Lehtisahalla ympyrän sahaaminen on haasteellista.
Sängyn päätyjä voi muotoilla lehtisahalla. Sängyn pohjan voi liimata päädyn alaosaan, jolloin sängystä tulee varmemmin suora. Jaloiksi voi liimata puuhelmet! Päädyn koristeluun voi käyttää vaikka askartelutikkuja tai helmiä.
Ryijynukka sopii maton toteutukseen. Peitto tyynyineen voi olla vohvelipujotuksin koristeltu. Kuutiosta saa helposti tuolin. Tuolia voi pehmustaa, pöydälle voi tehdä liinan ja tarjottavaa.
Jos kenkälaatikossa on kiinteä kansi, voi laatikon laittaa sivuttain, jolloin kansi aukeaa lisätilaksi lattiaa. Laatikon päälle voi vääntää rautalangasta (putkipihdeillä) hahmon nimen. Kuvassa Miun koti! Metalliohkolevy on helpompi materiaali nimikylttiin.
Valmiista hahmoista ja kodeista voidaan kertoa sekä suullisesti että kirjallisesti. Pohjapiirroksia voidaan tehdä! Työt voidaan koota näyttelyksi ja joku luokka voidaan kutsua esittelytilaisuuteen.

1.b) Esineiden evoluutio

Esi-isämme keksivät aluksi elämistä helpottavia esineitä, jotka olivat työkaluja tai metsästysvälineitä. Kun aikaa jäi enemmän ajattelulle, saattoi ihminen keksiä ympärilleen lisää tavaroita, esimerkiksi kehon koristeluun koruja. Vuosituhansien aikana esineiden virta kasvoi ja kasvoi. Maanviljelyn aloittaminen, kaupungistuminen ja teollistuminen kasvattivat tavaramäärää kiihtyvään tahtiin. Jos aikaisemmin keksijä saattoi olla kuka tahansa luova ja rohkea kokeilija, on nykyisin olemassa myös ammattiryhmä, jonka tehtävänä on tavaroiden keksiminen. Tuo ammattiryhmä on nimeltään tuotesuunnittelijat. (Vartiainen, J. Mikätin: outoja esineitä, kummia tavaroita. 2008)

Nykyisin esineet muuttuvat ja muuttavat muotoaan todella nopeasti. Kun uusia esineitä keksitään, painuu vanhoja esineitä tai tuoteryhmiä unholaan. Trendi tuotteet tulevat ja menevät. Voimme kysyä, onko tuote alunperinkään ollut tarpeellinen. Mainostamalla (ostoskanavat) ihmiset saadaan uskomaan, että ilman tätä tuotetta, et pärjää. Meidän tulisi kysyä itseltämme, että onko esine tarpeellinen eikä ostaa vain ´ostamisen halusta´ lisää tavaroita. Toki voimme kysyä myös, voinko itse tehdä jonkin vastaavan tuotteen. Koska tavaran hankkiminen on niin helppoa nykyisin, en ihmettele nykylapsen kysymystä: ”Miksi tämä pitää tehdä? Enkö voi hakea tällaisen kaupasta?” 

Väitän, että jos lapsi saadaan itse suunnittelemaan tuotteita, ei miksi-kysymystä enää synny. Jos lapsi suunnittelee ja prosessoi itse tuotteen, tulee siitä merkityksellinen. Turhakkeita tuntuu olevan maailma pullollaan. Niinpä meidän pitäisi vastuullisina kuluttajina saada lapsienkin töille merkitys. Ehkä se ”suodatinpussitelinekin” saa merkityksen, jos lähdetään miettimään uusia käyttötarkoituksia perinteisellä kaavalla tehtyyn telineeseen. Toivottavaa toki on, että omaa telinettään saa edelleen kehittää ja siihen voi keksiä uusia osia, innovaatioita, muotoilua, koristelua.

Lapissa mahdollisia tutustumiskohteita luokille 5-6 on toki rajallinen määrä. Jos ajatellaan historian ja kuvaamataidon integrointia projektiin, olisi Sammallahdenmäen vierailu opastuksen kera mielenkiintoinen. Projektiin voitaisiin liittää nyörien/punontatöiden tekemistä sekä esimerkiksi korujen tekemistä. Hirvenjänteistä tehtiin jo pronssikaudella narua. Korujen tekeminen/takominen ja ketjun tekeminen motivoi ainakin tyttöjä. Ahjossa tehdyt haat tai naulakon koukut sopivat kaikille. Voidaanhan sieltä tutustumiskäynnistä hakea motivaatiota ihan perinteiseenkin ruuan kypsentämiseen liittyen ja miettiä uusia ideoita liittyen makkaratikkuun.

Lapista löytyy myös Kotiseutumuseo, jonka esinetarjonta on todella laaja. Sieltä löytyy vanhoja lelujakin.  Lahjan voisi suunnitella pikkusiskolle tai –veljelle. Pelilaudan suunnittelu mikrogolfin tyyliin uskoakseni sopii niin ikään kaikille. Alaluokilla tuotesuunnittelu on vielä melkoisen rajattua, koska kaikki eivät voi tehdä eri asiaa. Suunnittelu tapahtuu jotenkin rajatusti, kun tekniikat ovat vielä melko rajattuja eikä opettaja voi opettaa 10 eri asiaa. Museokäynnin yhteydessä voidaan hakea ongelmanratkaisutyyppisesti ideoita johonkin tiettyyn etukäteen mietittyyn teemaan esimerkiksi juuri peleihin.

Eurassa asustaa ”keksijä”, jonka kotona on päässyt käymään. Vierailu hänen luonaan voisi olla paras kohde, kun ajatellaan varsinaista tuotesuunnittelua. Koska materiaalien hankkiminen on laajamittaisesti hankalaa, voisi lähtökohtana olla esimerkiksi jokin valmis säilytysastia. Mieleeni tulee kurkkupurkki, ämpäri tai kulho, jota voisi jatkojalostaa peliksi tai koristeeksi. Oppilaat voisivat ideoida ryhmissä ja koota kaikki ehdotukset. Yhdessä voitaisiin ideoita viedä eteenpäin.  Ryhmät esittelisivät ideansa luokalle ja mielenkiinnon mukaan voisi jakautua toteuttamaan mieluisinta vaihtoehtoa. 

Oletan, että saataisiin tiettyjä yläotsikoita ryhmille, kuten säilytys, koriste, peliväline. Materiaaleina voisi tarjota naruja, nyörejä, nahkaa, metallilankaa, helmiä. Säilytysastiaa voi porata tai sitä voi käyttää apuna uuden astian muovaamiseen (LP-levyn sulatus kulhon päällä) tai sitä voi päällystää virkaten, neuloen, kutoen tai ommellen päällisen. Purkissa voi siis edelleen säilyttää jotain, sinne voi heittää jotain, se voi roikkua ilmassa, metallinen astia voi liittyä kynttilöihin tai sen päälle voi jopa astua (purkkikävely). Vierailun aikaan saamat ideat vaikuttavat toki toteutukseen. Vaikeinta opettajalle lienee olla syöttämättä omia ehdotuksiaan ryhmälle. Ideaalitilanne olisi lasten itse suunnittelema tuotos. Mikäli mieluinen ryhmä löytyy, voi jatkoideointi tapahtua uudessa ryhmässä. Ajatuksena tässä olisi ideointi/työskentely tiimeissä, vaikka jokainen tekisikin oman tuotoksen. Toki ”peliryhmä” voi toteuttaa yhdessä pelin luokkaan tai välitunneille.

Tuotesuunnittelu omana kokemuksena oli haastava, sillä aluksi tuntui, että vaihtoehtoja on rajaton määrä. Niinpä näkisin rajaamisen olevan oppilailla tarpeen. Toki monet heistä tarvitsevat ohjausta ja opettajan tulee jossain määrin selventää, mihin pystytään nykytaidoilla. Koska vierailu vie aikaa yhden käsityökerran ja pohdiskeluun ja kehittelyyn tarvitaan aikaa, on prosessi hyvä käynnistää jo ennen vierailua, jotta vierailun yhteydessä tarkkaavaisuus saadaan jo suunnattua tiettyihin asioihin.

Jakson otsikkona voisi olla PURKISTA PAREMPI. Suunnittelukertojen yhteydessä opettaja voi näyttää tekniikoita, joita voi halutessaan hyödyntää työssä. Uusia tekniikoita voidaan tuoda suunnitelmien edetessä ja muuttuessa. Jos mukana on kaksi opettajaa, voi toinen keskittyä kovien materiaalien käsittelyyn ja toinen pehmeisiin materiaaleihin, mutta ristikkäisyyttä tarvitaan, sillä metallilankaa tai muovinauhaa voi virkata. Alle 12 tuntia ei voi ajatella, sillä toteutukseen menee aikansa. Jos työtä tehdään tiiminä ja eri oppilaat toteuttavat työn eri osia samanaikaisesti, saattaa 6x2 tuntia riittää työhön.

Ajattelen, että tarvitaan ainakin metallin ja/tai muovin työstöä, punontaa/lankatekniikoita.

 Jakson aloitus: I Tuotesuunnittelutehtävä / ajatustyön käynnistäminen / vierailu,

II suunnittelua: punonta/metallin käsittely, rei´ittäminen, (2h)

 III suunnittelu jatkuu: muovin työstäminen/virkkaaminen, (+2h)

IV-VII  töiden toteutus ja tarvittavat tekniikat +arviointi (+4x2h).

 Jos yksi opettaja teetättää työtä, tarvitaan toki enemmän aikaa. Tuotesuunnittelu olisi kiva toteuttaa siten yksilöllisesti, ettei aikarajoitetta olisi. Joku saa yhdistettyä työhönsä enemmän tekniikoita ja voi siten tehdä työtäkin pidempään.

Työ voidaan toteuttaa projektiluontoisena vaihto-opetuksena 5. luokalla. Vierailun aikana voisi oppilaiden huomiota suunnata kysymyslomakkeella vaikka mielenkiintoisen esineen toteutusmahdollisuuksiin. Miten voisin saada purkista paremman? Mihin kaikkeen purkkia voi käyttää? Mitä siitä voidaan edelleen kehittää?  Haastetta voidaan lisätä tekemällä purkki tai laatikko itse esimerkiksi alumiinista taivuttamalla tai muovista (lp-levy) sulattamalla. Alumiinista saadaan toki myös ympyrälieriö.

Oletan että oppilaille tulee mieleen (roikkuva) kynttiläteline tai lyhty, kävelypurkit jalkojen alle, jonkinlainen heittopeli (purkkeja voi olla useampi), johon tehdään heittoväline itse tai säilytykseen suunnatut astiat koristeltuna eri tavoin. Tarpeeksi purkkeja yhdistelemällä tai muita materiaaleja käyttämällä (puu) voisi rakentaa jotain suurempaa, kuten variksenpelättimen. Lapissa/Kodiksamissa on toteutettu kyläläisten voimin pellolle pieni kylä (noin 100) nimellä varustettua variksenpelättiä.
Jaksoon voidaan integroida paikallishistoriaa ja esineiden historiaa, perinneleikkejä/liikuntaa, kuvaamataitoa ja atk:ta sekä äidinkieltä. Voidaan tehdä esitelmiä, esitellä valmiita töitä ja kirjoittaa raportteja tai koko prosessi voidaan dokumentoida omaan tai luokan yhteiseen blogiin.

2. Alakoulun haasteet tuotesuunnittelussa

Suurin ongelma alakoulussa (meidän koulussa) tuotesuunnittelun vaikeuttajana on resurssien rajallisuus. Luokkatilat (tekninen ja tekstiili) ovat niin pienet, että koko luokan mahduttaminen kyseisiin tiloihin ei ole oikein mahdollista. Toki jakotunteja (luokka puoliksi) voisi käyttää osittain, mutta ei jatkuvasti. Kaksisarjaisessa koulussa tuntuu kuitenkin olevan aika paljon käsityötunteja. Toki yhteistyötä tekemällä saadaan tilaongelma ratkaistua ja oppilaat voivat liikkua tarpeen mukaan tilojen välillä. Innokkuutta tarvitaan silti molemmilta opettajilta, sillä sain vastaukseksi kyselyyni yhteistyöstä 5. luokalla, että ´kyllä sää voit poikiakin opettaa´… Vanhat tavat istuvat tiukassa, joten uusien opettajien (tai Käpopin läpikäyneiden) myötä yhteistyö tulee mahdolliseksi.

Jostain syystä käsitöissä tuntuu olevan paine tehdä jotain koko ajan. Kiireen tunteesta pitäisi pyrkiä tietoisesti eroon, jotta suunnittelulle olisi riittävästi aikaa. Olen miettinyt kuvaamataidon yhdistämistä tuotesuunnitteluun.

Tiukentuva rahatilanne tuntuu vaikuttavan myös materiaalien hankintaan. Oppilaille tulisi tarjota laadukkaita materiaaleja ja tuotesuunnitteluun olisi kiva saada toivottuja materiaaleja. Suunnittelmia rajoittaa jo olemassa olevat materiaalit eli jos suunnitelma pitää aloittaa katsomalla, mitä on tarjolla.

Koska kodeissa ei enää harrasteta käsitöitä samoin kuin ennen, vaikuttaa tuotesuunnitteluun sekin, etteivät oppilaat osaa yhtä paljon kuin aikaisemmin.  Heillä saattaa olla vääränlainen kuva omasta osaamisestaan eli he kuvittelevat pystyvänsä tekemään enemmän ja vaativampia töitä kuin käytännössä on mahdollista. Opettajan oppilaantuntemus on tarpeen, jotta ei epäonnistumisia tule toistuvasti ja ongelmatilanteessa opettaja voi tarjota eri vaihtoehtoja, joista oppilas saa sitten itse valita ja päättää toisen tavan työn jatkamiseen.

Nykylapsissa voidaan myös havaita pitkäjänteisyyden puuttumista. Koulussa on lapsia, jotka toteavat, että ´ope, en mä jaksa tehdä tätä´ tai että ´ei kiinnosta´. Niinpä motivoinnilla onkin suuri merkitys, jotta mielenkiinto saadaan herätettyä ja pidettyä yllä.

Mietimme tulevaa tuntikehystä tänään koulussa. Saimme tehdä oman ehdotuksen. Taideaineiden kohdalla meitä kauhistutti käsityötuntien vähäinen määrä. Totesimme, että yksi tunti viikossa ei mitenkään riitä. Onneksi koulu saa sijoittaa vapaasti joitakin tunteja haluamiinsa aineisiin. Jos on todettu, että lasten kädentaidot ovat menneet alaspäin, ei voi kuin ihmetellä, miten asian ajatellaan korjaantuvan yhä pienemmillä tuntimäärillä ja resursseilla. Toki useimmilla luokanopettajilla on vielä mahdollisuus toteuttaa omassa luokassa vaikka projekteja, joihin voi liittää kädentaitoja. Yhteistyö vaikka paikallisten yritysten kanssa saattaa tarjota ratkaisun tilanteessa, jossa opettajalta vaaditaan innovaatiokykyä.





















Lähteet:
Huovila, R., HIntsa, T. & Säilä, J. 2010. Kirja käsityöstä. WSOY. Helsinki.
Jansson, T. Muumilaakson tarinoita. 1970. WSOY. Porvoo.
Kenttälä, M. (toim.) 2009. Muotoiloa! Opettajan opas muotoilukasvatukseen.
Pöllänen,S. & Kröger, T. Käsityön erilaiset merkitykset opetuksen perustana.

Vartiainen, J. 2008. Mikätin Outoja esineitä, kummia tavaroita.Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti