Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.
ELEKTRONIIKKA-raportti / Pia Klytseroff / KäpOp 2 KUUSIVAHTI Vaikeaa oli lähinnä löytää sopivaa ajankohtaa yhtämittaiseen työskentelyyn. Tein työtä monena eri päivänä. Useimmat komponentit juotin yhdellä kertaa. Johdot jäi liittämättä, koska minulla ei ollut kuorimapihtejä. Koulun pihdit olivat siitä huonot, että meidän johto oli niin ohut, että kuoriminen ei oikein onnistunut. Yksi työkamu sanoi käyttävänsä hampaitaan kuorimiseen. Hammaslääkäri saattaa olla eri mieltä johdon kuorimisesta purukalustolla! Paksumman johdon kuoriminen onnistui ihan sivuleikkureilla kotona. Muuten työ sujui melko kivuttomasti, mutta lopussa takaiskun aiheutti kadonnut kutistesukka. Huomenna selvitän vielä, löytyykö meidän koululta kutistesukkaa... Sitten työ onkin koteloa ja hauenleukaa lukuunottamatta käyttövalmis. Ohjeet olivat aika selvät. Juuri tuo sukan sulattaminen aiheutti etukäteen päänvaivaa, kun sitä ei ole tullut koskaa aikaisemmin tehtyä. Kuumailmapuhallinta olen sentään käyttänyt. Koulus
Tänään ehdin vihdoin (ajan kanssa) tekemään kuusivahtia. Kuorimapihdit eivät oikein toimineet, koska johto oli hieman liian ohut. Juotin ohuet johdot paikoilleen ja paksumpaan johtoon sulatin  myös tinaa. Mietin miksi molempiin päihin pitää sulattaa tinaa. Tina tarttui huonosti kuparipintaan. Yhdistin ohuen ja paksun johdon tinajuotoksella. Tarkoituksena oli sulattaa kutistesukka lopuksi kuumailmapuhaltimella juotoskohdan päälle, mutta sukkaa ei sitten löytynytkään mistään. Harmitti kun työ jäi vielä kesken.
Kuusivahdin jatkamista viivästytti johdon kuorimisen vaikeus kotikonstein. Kuumailmapuhaltimen puuttuminen vaikeutti myös tekemistä. Huomenna aion selvitellä tilannetta koulussa. Avuliaita työkavereita riittää onneksi. Minua ainakin mietityttää sen sukan kutistaminen... Olen tottunut käyttämään sukkaa eri tavalla. ;)
Tänään 17.9. tein kuusivahdin juotoksia koululla. Samalla opin poistoimurin käytön. Pistorasioita näyttää olevan todella rajoitetusti teknisentyön tiloissa eli elektroniikkatöiden tekeminen olisi melko hankalaa kyseisessä tilassa. Kolveja oli kuitenkin useita. Liekö tekniikassa vielä hiomista, mutta aluksi tina ei meinannut sulaa millään. Sitten yhtäkkiä sain aikaan monta juotosta. Unohdin eristää ledin jalat. Toivottavasti ei aiheudu oikosulkuja...
Kuva
Kurssityön mietintä ja ensimmäiset kokeilut menossa... Päädyimme KAISLA-sanaan aiheena. Myös vene oli kiehtova sana. Niinpä yhdistin "sanat" vene ja kaisla - tuloksena kaislavene. Ensimmäiset kokeilut tein tosin osmankäämin lehdistä. Niiden pituus soveltuu hyvin punontatyöhön. Materiaalia riittää letitettäväksikin. Totesin että lehdestä saa myös lankaa, jolla veneen keulan ja perän voi sitoa! Koko työn saa siis toteutettua yhdestä materiaalista, jos se on tarpeen. Nyt mietityttää, mikä olisi tekstiilityön ja mikä teknisen/elektroniikan osuus. Toki veneeseen eli paattiin voi yhdistää sekä elektroniikkaa että pehmeitä materiaaleja. Ongelmaksi saattaa muodostua materiaalin kuivumisen myötä löystyminen/rakenteen kärsiminen. Tein ´paatti´-kokeilut tuoreesta lehdestä. Kaislaveneet kuivuivat ja harvenivat vähitellen. Kertakättöastiona soveltuisivat kyllä yhden illan käyttöön! Totesimme tavatessamme, että kaisla ei ole mikään helppo materiaali - varsinkaan loppusyksys
Kuva
Käpop koulutuksessa tuskitellaan tietokoneilla... Koneet tökkii! Tekniikka rulettaa! =) Koulutuksen aloitus Kylmäpihlajassa to 29.08.2013                             Tyrnimarja poikineen...                             Majakka alhaalta...                             Maisema ylhäältä!                                        The end of the day...                             Teemana: VALO!?                                         On the way home                             Oranssi jäkälä             Paluumatkalle...