KURSSITYÖ / Koneompelu

TUOTTEEN VALMISTUSPROSESSI:

Ongelmana on ollut lähinnä se, minkä työn valitsen varsinaiseksi kurssityökseni. Sain edellisellä kerralla jo lähes valmiiksi kettuessun, joka sopisi toki lahjaksi lähellä asuvalle kummitytölleni (varsinkin kun Lukko sai tänä vuonna pronssia!), mutta kun kerran aloitin sitä prinsessamekkoa, jolle oli tilaus Tampereen suunnalta, niin kai se on sitten se!

Ensimmäistä mekkoa tehdessäni olin malttamaton (piirsin itse kaavat) ja mielessä alkoi kyteä ajatus, että haluaisin tehdä yksinkertaisemman mekon. Koska käyn Raumalla ainakin noin kaksi kertaa viikossa ja vierailen välillä Jättirätissä, sai toinen mekko alkunsa erään kangaskauppavierailun aikana. Näin nimittäin niin kaunista voiléta, että sitä oli `pakko´ ostaa. Ja toki siihen sopivaa satiinia. Olin alunperin lähtenyt ostamaan pinkkiä satiinia, mutta sitä juuri oikeaa (mielessäni ollutta) pinkkiä ei löytynyt. Ja voilét muutti mekon värin turkoosiksi! Kuulostaa ehkä hurjalta, että voileén kirsikankukat ovat oransseja, mutta niin se vaan näytti se turkoosi satiini parhaalta väriltä voileén alla. Tällä kertaa hain kirjastosta lehtiä ja kahdesta mekon yläosasta yhdistämällä sain mieluisan mekon yläosan frillahihoineen. Toinen frilla on kiinnittämättä, kun pitsien (kaulus) lisäämisen jälkeen aloin miettiä, tarvitaanko toista frillaa lainkaan, sillä tapoihini kuuluu yleensä että ´enempi on parempi´, vaikka toisaalta silmää miellyttää yksinkertainen/pelkistetty kauneus. Päätin tehdä voileésta irrallisen päällihameen, joten mekko käy ilman sitäkin prinsessan asuksi. Timantteja joudun vielä miettimään. Ne saattavat päätyä Lillin kruunuun!

Satiini oli yllättävän hyvä materiaali ommeltavaksi. Toki reuna riispaantuu helposti, mutta huolittelemalla purkaantuminen voidaan välttää. Toisen mekon ompeleminen tuntui jotenkin helpommalta. Toki ensimmäisessä mekossa oli vaikeutena hameen alla tönköttänyt tylli, joka vaikeutti omepelemista, sillä kiinnitin tyllinkin hameosaan.
Ostin valmiit pitsit kaulukseksi. Hihansuut ovat vielä kesken...
                                                    Koko komistus... =0)
                                     Voileéssa on oransseja kirsikkapuun kukkia!
Toinen hihafrilla puuttuu... Voi olla liikaa!? Hihan huolittelu on myös kesken.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit